lauantai, 7. maaliskuu 2015

Kevät tulla lontustaa

Näin keväistä alkaa olla täällä, kuran kestää koska tietää että sen jälkeen tulee kesä.

IMG_3020.jpg

Ja kun saapuu kesä, puutarhan mansikat ja mitä nyt keksin istuttaa, kasvavat ja alkavat tuottaa satoa. Ellei niiden päältä juokse karannut lehmälauma kuten yhtenä vuotena. Kaikkea voi käydä. Siitä viisastuneena aloitettiin aidan tekemistä joka kyllä jäi kesken lumen takia. Se tässä on hankalaa, töitä on paljon Ja kun tilalla on luonnollisesti myös lapsia niin vipinää riittää. Kyllähän sitä välillä miettii että viihtyisikö kaupungissa ja mitä tekisi jos oliskin yhtäkkiä vapaa-aikaa ja oikein kokonaisia vapaa-päiviä. Mutta on se vaan ihanaa kun päivän työt tehtynä ja lapset nukkumassa, kesällä yö saapuu kasteineen yleensä ennen kuin olen ehtinyt puutarhan hiljaisuuteen nollaamaan ajatuksia. Kyllä, on täällä maalla vaan mukavaa. Lomalle pitää päästä kaupunkiin mutta maalla viihdyn muuten. Kun vaan ehdin niin voisin hieman esitellä tulevaa puutarhaa, mansikat siellä jo kasvavat penkissään mutta keväällä sitten lisää muita. Ainakin kurpitsat on suurta herkkua. Tomaatit ja kurkut totesin liian vaikeiksi ja työlääksi siihen nähden mitä ne kaupassa maksaa. Ehkä ostan suoraan taimina tänä kesänä? Se jää nähtäväksi.

IMG_3021.jpg

Ai niin, tuli vierailtua ikeassa. Tämä tiskiharja tarttui mukaan tietysti navettaan. Ei kai sitä nyt mihinkään voi mennä ilman että vähän navettaankin jotakin uutta kivaa saisi. Myös yksi rosterinen hylly odottaa navetalla kokoamista. En ole löytänyt oikein rosterisia kalusteita jotka on käteviä puhdistettavuutensa ja ruostumattomuutensa takia. Puiset kalusteet ei kestä navetalla kauaa eivätkä ole helposti puhdistettavia. Lisää uutta kalustetta jäi vielä listoille hankittavaksi, nyt ei ole talouden tilanne mikään paras vaan kaikessa pitäisi yrittää nyt säästää. Mielellään sitä kaikkea pientä helpotusta hommaisi navetalle. Onneksi aika paljon tee-se-itse versioitakin monesta asiasta on keksitty. Vanhoista auton jousista ja katuharjasta näin jonkun tehneen rapsutuslaitteen lehmille, sellainen on jo tilattu isännältä kun vaan joutaa uusien vasikka karsinoiden kimpsta, itse tehtiin koko paranneltu vasikkapuoli ja koko talvihan siihen meni. kaikki ylimääränen aika on siis vietetty siellä tänä talvena. Talon remonttikin on kesken, sekin pitäisi tehdä hyvin pian. Alkaa tämän tilan päärakennus olla jo sen verran rapistunut. Huh, onhan tässä siis normaalien töiden lisäksi jo aikamoinen lista tehtävää! ja kokemuksesta tiedän että lisää vaan tulee. Ei ehdi paljoa huilailla.

lauantai, 7. maaliskuu 2015

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.